Aina välillä tulee kyselyjä perhepartion tiimoilta ja nyt meillä Sinivuoren Soihduissa olisi mahdollista aloittaa perhepartioryhmä elokuussa 2018.
”Perhepartio on vähän kuin partiotoiminnan eskari, jonka jälkeen lapsen on helppo tulla säännölliseen partiotoimintaan mukaan”
Perhepartio tarjoaa alle kouluikäisille ja heidän vanhemmilleen esimakua siitä, mitä yli 7-vuotiaat ja aikuiset voivat tehdä partiossa.
Perhepartiolaiset pääsevät tutustumaan toisiinsa, partiolaisten perinteisiin, partion arvoihin ja tavoitteisiin sekä lippukunnan toimintaan leppoisessa tahdissa leikkien, ulkoilun, askartelun ja muun hauskan puuhastelun sekä retkien kautta.
Perhepartio tarjoaa partioon tutustumisen lisäksi lapsiperheille yhteisiä mukavia hetkiä luonnossa. Toiminta mahdollistaa vanhemmille yhteisen harrastuksen lapsen kanssa, mahdollisuuden tavata muita vanhempia säännöllisesti sekä paikan vahvistaa omia sosiaalisia verkostoja omalla asuinalueellaan.
Perhepartiotoiminnan kautta myös entisillä partiolaisilla on mahdollisuus palata takaisin partiotoimintaan jo ennen kuin omat lapset aloittavat partiopolkunsa sudenpentuina. Perhepartio on hyväksytty partion viralliseksi toiminnaksi.
Jäsenmaksu
Kaikilla perhepartioon osallistujilla tulee olla Suomen Partiolaisten jäsenmaksu maksettu. Uusi jäsenmaksuluokka (12,50€) 4-6-vuotiaille tulee voimaan vuoden 2019 alusta alkaen. 0-3-vuotiaat eivät maksa jäsenmaksua. äsenmaksuun voi anoa vapautusta taloudellisin, terveydellisin tai sosiaalisin perustein. Jäsenmaksun maksaneilla on voimassa partiovakuutus. Muut eivät ole partion toimesta vakuutettuja.
Jokaisella alle kouluikäisellä pitää olla toiminnassa mukana vähintään yksi aikuinen omasta lähipiiristä. Alle kouluikäiset osallistuvat toimintaan aina omaan lähipiiriin kuuluvan aikuisen vastuulla ja valvonnassa.
Lisätiedot:
marjut@soihdut.net