12.1.2020

Perhepartio aloittaa toiminnan!



Sinivuoren Soihtujen toiminta kasvaa ja saamme vihdoinkin lippukuntaamme perhepartion! 👏

Mistä on kyse?:

Perhepartio on uusi toimintamuoto, joka mahdollistaa yhteistä toimintaa koko perheelle partion arvojen mukaisesti. Perhepartio-ohjelma koostuu kuudesta aktiviteettikokonaisuudesta, jotka ovat arjen taidot, retkeilytaidot, kädentaidot, ulkoilutaidot, luontotaidot sekä lippukunnan toimintaan tutustuminen.

Kenelle?:

Perhepartiossa alle kouluikäisillä lapsilla yhdessä tutun aikuisen kanssa on mahdollista tutustua partiotoimintaan. Lapset osallistuvat perhepartioon aina oman aikuisen kanssa, ja oman aikuisen vastuulla. Aikuinen voi olla esimerksi vanhempi (tai vanhemmat), isovanhempi , täti, setä, tai joku muu läheinen aikuinen. Perhepartioon ovat tervetulleita osallistumaan myös perheen vanhemmat sisarukset. Perhepartiossa lapset ja aikuiset toimivat yhdessä leikkien, oppien ja seikkaillen. Mukaan perhepartiotoimintaan saavat tulla kaikki kiinnostuneet perheet, eli aiempaa partiokokemusta ei tarvita!

Miten pääsen mukaan?:

Ottamalla yhteyttä lippukunnanjohtajaan







Sinivuoren Soihtujen hallitus 2022-2023

  Sunnuntaina 21.8. pidetyssä syyskokouksessa  nimitettiin lippukuntamme hallitus.  Onnea hallitukselle ja kaikille pestiin valituille lippu...